RSS Feed

Etumatkaa omalle koululaiselle

0

8 elokuun, 2017 by kirsipeh

Luettava ei maailmasta lopu.

Opettajalta kysellään toisinaan, miten omalle koululaiselle voisi hankkia hieman etumatkaa kouluasioissa. Olisiko jemmassa preppausta tai sisäpiiritietoa, jolla koulutie olisi helpompi ja menestys taatumpaa?

Salattua tietoa ei ole, mutta konsti etumatkaharppaukselle on aivan julkinen: mahdollisimman laaja oman äidinkielen taito.

Kyse on lukemisesta. Onko lapselle luettu kotona, lukeeko lapsi itse, kun aikanaan taidon oppii.

Avain etumatkaan koulussa on lukea lapselle pienestä pitäen ja huolehtia lapsen lukuharrastuksesta samalla rutiinilla kuin säännöllisestä syömisestä ja nukkumisesta. Siten syntyy syvä äidinkielen taito, hauskuuden ja yhdessäolon ohessa.

Kieli on ajattelun väline. Kielen avulla ajattelu monipuolistuu ja syvenee. Lukeminen kasvattaa sanavarastoa ja kehittää ajattelua valtavasti: lukiessa oppii huomaamattaan ymmärtämään monipolvisia lauseita ja tekstejä, syitä ja seurauksia.

Koulussa oppiminen pohjautuu kieleen: puhuttuun, kuultuun, luettuun, kirjoitettuun. Visuaalisestakin viestistä on kyettävä keskustelemaan.

Lukevan perheen lapset ymmärtävät helpommin suullisia ohjeita ja oppikirjojen tekstiä, hahmottavat ja muistavat kokonaisuuksia. Lukevan lapsen läksynteko on omatoimisempaa ja joutuisampaa: aikaa ja hermoja kuluu vähemmän, opiskelu ei tunnu vaikealta.

Opettajana on joutunut miettimään, kuinka suuri ero koulussa voikaan olla lukevien ja lukemattomien perheiden lasten välillä. Osa lapsista aloittaa koulunsa melkein kuin vieraalla kielellä. Se valinta on tehty lapsen kotona.

Toki koulun tarkoitus on antaa kaikille mahdollisuus oppia ja kehittyä edellytystensä mukaan. Mutta työsarka on vaikea, myös lapselle, jos hän on äidinkielen taidoissa jo valmiiksi pitkästi takamatkalla.

Joskus vanhempien suusta kuulee, kuinka pärjätty on, vaikkei yhtään kirjaa ole eläissä luettu. Silloin ei oikein raaski sanoa, että sitä mistä ei mitään tiedä, ei osaa edes kaivata. Että millainen tunne-elämä, maailmankuva tai työkenttä aikuisella voisikaan olla, jos ajattelu olisi lukemalla avartunut.

Sen voi ääneen sanoa, että maailma on muuttunut. Tämän päivän lapsen on käsiteltävä moninkertainen määrä informaatiota menneeseen verrattuna. Siihen kykenemätön on heikoilla, löytää vähemmän vaihtoehtoja, on helpommin huijattavissa. Elämässä niin tärkeät suhteellisuudentaju ja arviointikyky vaativat ymmärrystä, tietoa, kokemusta ja ajattelua. Joita voi hankkia lukemalla.

Lukukeskuksen 10 faktaa lukemisesta 2017 kertoo lisää pohtimisen arvoisia tutkimustuloksia:
Kotona lukeminen vaikuttaa lapsen tulevaan menestykseen enemmän kuin tausta.
Lapsi, jolle luetaan, viihtyy paremmin koulussa.
Lapsi, jolle luetaan, pärjää paremmin porukassa.
Lukutaidoton jää helposti yksin. Lukutaito ehkäisee syrjäytymistä.

Onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa lukeminen, ääneen lapselle tai itsekseen. Kirjojen maailma, mielikuvituksen ja ajattelun loputon runsaudensarvi on kaikille avoin.

(Kolumni paikallislehtiin koulujen syyslukukauden 2017 alussa)


0 comments »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Bookmarks

Archives: