Koululaisia väsyttää, yöunta ei saada tarpeeksi. Ratkaisuksi on esitetty kouluaamujen alkamista myöhemmin.

Koulun kellon soimista kahdeksalta väitetään ”agraariseen aikaan juuttuneeksi”. Mutta hei: suurin osa töitä tekevistä aikuisista kyllä aloittaa työpäivänsä kahdeksan tienoilla, virastoissa, toimistoissa ja laitoksissa. Sairaaloissa, tehtaissa ja raksoilla työvuorot alkavat yleensä seitsämältä.

Tosiasiassa monien pienten oppilaiden vanhempien harras toive on, että koulu alkaisi kahdeksalta. Silloin pienimpiä viedään hoitoon ja aikuiset lähtevät töihinsä. Päiväkodin ovet käyvät tiuhaan jo seitsämältä, joten kouluikäinen saa oikeasti nukkua aamulla pidempään kuin päivähoitovuosinaan.

Koululaisen iltapäivähoito järjestyy, mutta yksinäisistä aamuista huolehtiminen on vaikeaa. Jos aamuja myöhennetään iltakukkujien vuoksi, aamuvirkkujenkin lasten päivistä tulee uuvuttavia ja riekaleisia: aamuhoitoon, kouluun, iltapäivähoitoon, kotiin.. Raskasta siirtymistä ryhmästä toiseen, aikuiselta toiselle – mikä vain pahentaa väsymistä.

Väsymystä ja unen puutetta valitellaan eniten murkkuikäisillä. Vaaditaan, että edes heidän univajettaan on paikattava aamuherätyksiä myöhästämällä. Vaan onko sitten murkunkaan kannalta hyvä, että muu perhe poistuu töihin ja kouluun, mutta teini viettää aamut kotona, yksin?

Kouluissa päivä alkaa usein kolmessakin aallossa: kahdeksalta, yhdeksältä ja kymmeneltä, koska lapsia opetetaan jaetuissa pienemmissä tai eri luokan oppilaista koostuvissa ryhmissä. Jos aloitusaika säädetään yhdeksään, viimeiset tulevat kouluun vasta yhdeksitoista.

Millainen heidän ruokailurytmistään käytännössä tulee? Miten he jaksavat loppupäivän, jo normaalina kuuden oppitunnin päivänä viiteen asti? Toisella asteella ja lukiossa opiskelu venyisi iltakuuteen – riittääkö vireystila iltaisin läksyntekoon? Jääkö energiaa yhä myöhemmäksi siirtyville harrastuksille?

Eniten hämmästyttää, että ihanko tosissaan kouluaamun myöhentämistä hamuavat uskovat, etteivät iltavalvomiset vastaavasti venyisi myöhemmäksi? Pyörä pyörähtää tunnin eteenpäin, viihde valvottaa, mutta kukaan ei nuku yhtään enempää. Kenties viihteestä on tullut tärkeämpi ajankäytön määrääjä kuin koulu tai työ.

Missä vaiheessa nuori sitten toteaisi, että juu nyt vois vaikka ryhtyä nukkumaan ja heräämään muun yhteiskunnan mukaan? Ikävä kyllä muun Suomen elämänrytmi ei löydy enää nuorena aikuisena, jos sitä ei ole aiemmin sisäistetty ja opittu. Luulisi työnantajienkin älähtävän uhasta, että tulevaisuuden ammattilaisille työelämän rytmi on vieras.

Koulu ei toimi irrallaan muusta maailmasta. Koko valtakunnan ei tarvitse suostua muuttamaan työ- ja koulurytmiä vain siksi, että osa vanhemmista ei saa lapsiaan eikä ilmeisesti itseäänkään väännetyksi ajoissa nukkumaan. Se kuitenkin on yksi tärkeimmistä aikuisten tehtävistä perheessä.

Vanhemman ja kasvattajan hommaan kuuluu asettaa tarpeellisia sääntöjä ja rajoja. Outoa, että jopa merkittävät yhteiskunnalliset vaikuttajat mieluummin väistävät vastuuta lasten nukkuma-ajoista ja esittävät keinoja antaa periksi. Yhteinen energia ja keinovalikoima kannattaisi käyttää vanhempien huolehtimistehtävän toteuttamiseen ja tukemiseen sen sijaan, että keksitään kiertoteitä epämukavan tehtävän välttämiseksi.

Syyskuu 2007