Usein kirjailijoille esitetty kysymys: mistä keksit nimet kirjojesi hahmoille?

Tapoja on monia. Joskus ne voivat johtaa ongelmiin, kuten Hesarin jutussa kerrotaan. Keksitty henkilöhahmo todellisen henkilön täyskaimana voi mielenpahoituksen lisäksi aiheuttaa vakavia taloudellisia seurauksia.

No kuis Kirsi nimet synnyttää? Usein ihan vain tylsästi tuumailemalla, mikä olisi tuon ikäiselle tuolla asuvalle henkilölle passeli nimi. Realistisissa tarinoissa humoristiset tai hahmon ominaisuuksiin viittaavat nimet eivät sovi, hupailuissa nimiä voi kehitellä nimenomaan hauskuuden ehdoilla. Nyrkkisäännöksi on muodostunut, että olipa genre mikä tahansa, hahmojen nimet eivät saa muistuttaa toisiaan, ellei se ole nimenomainen tarkoitus. Usein nimissä on eri alkukirjaimet ja tyyli.

Kartta on kiva apuri sukunimien muotoilussa. Karhuvaaran uhrin Soitunlampi löytyi lähiseudun kartalta. Muitakin nimiehdokkaita oli, mutta käyttämällä toista tärkeää apuria guugelia ne sulkeutuivat pois. Sukunimi Soitunlampi ei ole kenenkään käytössä, ainakaan vielä. Samaan tapaan automatkoilla voi keräillä nimistöä talteen tieviitoista. Viimeisin löytö on Kallionsyrjä. Ehkä joku henkilöhahmo vielä saa siitä sukunimensä.

Googlaamalla voi tosiaan välttyä noloilta yhteensattumilta. Karhuvaaran uhrin päähenkilön etunimi on nyt Johanna, tutuille Jossu. Viime metreille saakka nimi oli toinen, mutta onneksi goolailin nimistöä uudelleen ennen käsikirjoituksen lopullista lähettämistä kustantajalle. Erään kirjassa kuvatun kaltaisen luontokuvausyrityksen omistaja oli kirjoitustyön aikana ehtinyt mennä naimisiin, ja tuore puoliso oli päähenkilön etunimikaima, suunnilleen samanikäinen, ilmeisesti hiukan -näköinenkin. Ajatustyhjiössä pyysin tyttäriltä pikaisia nimiehdotuksia, parissa minuutissa niitä tuli puolenkymmentä ja nimi vaihtui lennosta Johannaksi. Onneksi yhtään nimivirhettä ei jäänyt kirjan sivuille.

Hillasta ja Noorasta kertovassa nuortenkirjasarjassa turvauduin myös tyttäriin. 14-vuotiaalle jalkapallopojalle piti keksiä ikään sopiva, tavallisenoloinen nimi. Ehdotettiin Aleksia, Eetua, Villeä, Veetiä ja Jonia. Pojasta tuli Veeti, ilman sen kummempia perusteluja.

Usein ongelmallisempaa kuin nimen keksiminen on se, että on niin paljon nimiä, joita ei oikein voi tai halua käyttää. Ensinnäkin sukulaiset, ystävät, tuttavat, työkaverit. Etunimeä voi kenties lainata, sukunimeäkin juu, mutta täyskaimaa ei. Tai jos kyllä, sille on oltava hyvä perustelu. Käytännössä olisi aika hankalaa kuvitella hahmo, jos tuntisi läheisesti samannimisen henkilön. Mitä laajempi tuttavapiiri, sitä mutkallisempaa voi hahmojen nimeäminen olla.

Omaa nimeään ei oikein voi käyttää, ellei sillä ole jokin erityinen merkitys. (Tosin siten voisi ihan kiusallaan saada lukijat miettimään, jotta miksi, ja etsimään salattuja merkityksiä.)

Yksi tyttäristä valitsi Etsijä-tarinan nimensä sijoituskohteeksi.

Lahja – kirjan joulutarinoissa nimivalinta vaihtui ylösalaisin. Annoin tyttärille kymmenkunta valmista tarinaa ja he saivat valita, minkä tarinan henkilölle haluaisivat antaa etunimensä. Kiinnostavaa oli, että jokainen valitsi eri kertomuksen. Yhteistä tarinoille, joissa Kaisa, Annika ja Elli ovat nimihenkilöinä, on hahmojen myönteinen ja aktiivinen naiskuva.

Opettajakirjailijoilla nimiongelmalla on aivan eri ulottuvuudet, sillä entisiä ja nykyisiä oppilaita voi olla sadoittain. Mitä tykkää Hertta-Anneli tai Kuuno-Petteri, jos löytää nimensä entisen open romaanista häirikkönaapurina tai potentiaalisena murhaajana? Joskus kirjassa käytetty nimi tulee vastaan uusien oppilaiden nimissä. Nuortenkirjasarjan kanssa kävi juuri näin. Kun asia tuli muutoin puheeksi, kerroin varmuuden vuoksi, että nimi ja hahmo olivat olemassa jo ennen kuin tavattiin. Nuorisoa yhteensattuma ei tosin näyttänyt häiritsevän.

Tietysti voi keksiä myös aivan uusia etunimiä. Muuan lempikirjailijani tekee niin, eikä nimien perusteella voi heti edes päätellä, onko kyse miehestä vai naisesta. Se ei ole häiritsevää, vaan kiinnostavaa. Omaa ajatteluaan joutuu tarkastelemaan sukupuolioletusten kannalta.

Koskaan ei vielä ole tullut vastaan kirjan hahmoa nimeltä Kirsi Pehkonen, mutta vuosia sitten silloisen työkaverin täyskaima kyllä. Kun ulkonäön kuvauskin osui melko hyvin kohdalleen, hilpeyttä heräsi runsaasti. Etenkin kun kirjan hahmo ei suinkaan ollut ihan kilteintä sorttia…