RSS Feed

Kasvikset kasvattavat kasvattajaansa

Kommentit pois päältä artikkelissa Kasvikset kasvattavat kasvattajaansa

2 elokuun, 2016 by kirsipeh

Oma maan tomaatti, pieni, toispuoleinen ja reunasta rutussa, silti maultaan kesän paras. Vaikka kaupan tiskiltä se tuskin olisi päässyt ostoskoriin.

Hedelmä- ja vihannesosastolla ostokäyttäytyminen on ulkonäkökeskeistä. Esillepanosta valikoidaan säännöllisenmuotoiset ja -väriset kasvikset.

Tomaattien tulee olla kauniinpunaisia, kurkkujen suoria ja omenoiden symmetrisiä. Pienikin kolhu, muotovirhe tai väripoikkeama vie tuotteen helposti poistoon. Siis roskiin.

Keitetäänkö pottu?

Keitetäänkö pottu?

Ken yrittää omin käsin kasvattaa syötävää, ymmärtää, etteivät kasvit käskemällä kasva ihmisen kauneusodotusten mukaisiksi. Itse kasvatettujen vihannesten, juuresten ja hedelmien ulkonäköön suhtaudutaan armollisemmin.

Ei haittaa, vaikka tomaatin puna on epätasainen, kurkku mutkalla tai omput toispuoleisia. Jos koko kesän kasvimaalla pulskistuneen lantun laitaa on nakertanut toukka, koko lanttua ei tohdi hyljätä.
Jokainen kotipuutarhurin kesäkurpitsa ja herneenpalko käytetään mahdollisimman tarkkaan, vain selkeästi syömäkelvoton osa heitetään pois. Ja sekin raastaa sydäntä.

Mitä jos suhtautuisimme ostokasviksiin yhtä ymmärtäväisesti? Miten paljon pienenisi kasvisten hävikki, joka johtuu usein enemmän ulkonäöstä kuin käyttökelpoisuudesta? Ehkä myyntitiskin kasvikset onkin jalostettu palvelemaan nimenomaan silmänruokana. Kenties houkuttelevan ulkonäön vuoksi on tingitty mausta ja muista ominaisuuksista.

Pilaantuneita kasviksia ei kannata ostaa, mutta jokainen voi hevi-osastoilla höllentää ulkonäkövaateitaan ja vähentää turhaa hävikkiä.

Toisaalta kauppa voisi puolestaan tarjota poistokasviksia edullisemmin. Kysyntää olisi, mutta täyshintaisten tuotteiden menekin pieneneminen kai epäilyttää kauppiaita. Entä jos kuluttuja oppisi sietämään pikkukolhuja kaikissa kasviksissa?

Kasvisten kasvattaminen kasvattaa kasvattajaansa. Puutarhanhoito opastaa ainakin nöyryyteen, kärsivällisyyteen, elämän ihmeen ihailuun ja ammattiviljelijän kunnioitukseen.

Opittavaa voisi olla myös suhtautumisessa ulkoisiin seikkoihin, koko elämän kirjossa. Kauneimmasta tomaatista ei välttämättä tule makoisin salaatti tai täyteläisin pastakastike.

Ulkonäkö ei ratkaise, on osattava katsoa pintakiiltoa syvemmälle.

(Savon Sanomat 2.8.2016)


Kommentit pois päältä artikkelissa Kasvikset kasvattavat kasvattajaansa

Sorry, comments are closed.

Bookmarks

Archives: