RSS Feed

Voittolaukaus: juonipaljastus ja aatoksia takakansitekstistä

1

26 joulukuun, 2015 by kirsipeh

Voittolaukaus, Karisto 2015, Topelius-palkintoehdokas 2016.

Voittolaukaus, Topelius-palkintoehdokas 2016.

Hillan ja Nooran urheilullisista ja muista arkisemmista edesottamuksista kertovan sarjan viimeisen osan Voittolaukauksen takakansitekstistä jätettiin pois oleellinen tieto yhdestä keskeisestä teemasta.

(Seuraavaksi tulee se juonipaljastus, älä jatka lukemista, jos et halua tietää…)

Yksi Hillan joukkueen luottoaikuisista käpälöi Hillan rintoja odottamattomalla hetkellä, odottamattomassa paikassa. Tätä ei kuitenkaan mainita missään kirjaa esittelevissä teksteissä. Miksi?

Mikäli tämä teema olisi nostettu esille, koko kirjaa olisi luettu vain siitä näkökulmasta. Se on kuitenkin vain yksi teemoista. Lukijan ajatukset on suunnattu Hillan kehoon jo ennen tilannetta, mutta vaarattomasta urheilullisesta näkökulmasta. Tapahtuman on tarkoitus tulla lukijalle yhtä yllättäin ja varoittamatta kuin Hillallekin: hän ei olisi ikinä voinut kuvitella, että niin voi tapahtua juuri hänelle, juuri silloin, ja juuri sen henkilön käsillä.

Jälkikäteen näen, että syynä seksuaalisen häirinnän hiipimiseen mukaan Hillan ja Nooran tarinaan on osittain siinä, miten aihetta on käsitelty nuorten urheiluaiheisissa kirjoissa viime vuosina. Useimmiten aikuisten tekemä seksuaalinen häirintä on niissä painettu villasella, esimerkiksi koska nuoret päähenkilöt eivät ole halunneet metelin nostamisen haittaavan urheilu-uraa tai koska he ovat pelänneet muiden epäuskoa.

Tuntui tarpeelliselta kertoa tarinaa, jossa käy toisin. Jossa nuori itse tunnistaa vääryyden, samoin hänen ystävänsä, jossa kaverit ovat vankkumatta tukena ja jossa urheiluseuran aikuiset ottavat asian heti tosissaan. Myös pojat joutuvat miettimään käsitystään toisen ihmisen koskemattomuudesta, asiaa ei voi kuitata olankohautuksella. Silti härskistä väärinkäytöksestä voi Hillan kaveriporukassa heitellä mustaa huumoria – juuri sillä tavoin siitä selviytyy, kun asettaa sen omaan naurettavaan lokeroonsa.

Pari Voittolaukauksen arvioijaa on onneksi huomannut aihepiirin erilaisen lähestymisnäkökulman, samoin ilmeisesti myös Vuoden 2016 Topelius-kirjallisuuspalkinnon raati: Voittolaukaus on ehdolla Topelius-palkinnon saajaksi tammikuussa 2016.


1 comment »

  1. Marja-Liisa Vilhunen sanoo:

    Otat tärkeän asian esille. Tuo juonipaljastuksesi kaltainen käytös on liian yleistä ja sitä on ollut pitkään. Nuorten on hyvä olla tietoisia siitä ja myös vanhempien, että osaavat olla varuillaan nuorten urheiluharrastusten ja muiden ”turvallisten” ryhmien kanssa. Vanhempien ei kannata olla sinisilmäisiä.

    Onnea sinulle ja kirjallesi!
    Marja-Liisa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Bookmarks

Archives: