Kuvituskuva  
 
Kirjat
Kolumnit
Työpöydällä
Vinkkejä
Vieraskirja
 
 
Työpöydällä Etusivulle

2011:  tammihelmimaalishuhtitoukokesäheinäelosyyslokamarrasjoulu

2012:  tammihelmimaalishuhtitoukokesäheinäelosyyslokamarrasjoulu

2013:  tammihelmimaalishuhtitoukokesäheinä ‒ elo ‒ syys ‒ loka ‒ marras ‒ joulu

►  27. tammikuuta

Gulps, vihdoinkin voi nielaista kutakuinkin normaalisti ja irvistelemättä. Nielurisat on ripsaistu pois, syöminen ja puhuminen alkavat taas sujua. Vaikka eivät vielä ihan täysillä. Kuvittelin, että sairaslomalla hyvin jaksaa kuitenkin viimeistellä Vieraskentän, höylätä kaikki ylimääräiset lastut pois koneen ääressä. Mutta aika menikin enimmäkseen toipumiseen. Nyt käsikirjoitus on kuitenkin kustantajalle lähetetty, ilmestymisaikataulun pitäisi olla entisellään, siis ensi syksyssä. Kustantaja on edelleen Karisto, mutta kustannustoimittaja vaihtuu. Ei se sinänsä mitään haittaa, yhteistä työtapaa vaan tietysti haetaan tämän kevään ajan. Hyvää oppia sekin.

►  2. tammikuuta

Kirjoitusvuosi alkoi oikeastaan jo viime vuoden puolella, koskapa tänään Savon Sanomissa ilmestynyt kolumni piti lähettää eteenpäin jo joulukuun 28. päivä, sattui noita juhlapäiviä sen verran väliin. Taisipa olla niin, että kun Ajassa-palsta alkoi SS:ssa 2007, kirjoitin silloinkin vuoden ensimmäisen kolumnin painettavaksi heti vuoden alussa 2.1. Viimevuotiset työt tietysti jatkuvat edelleen. Vieraskentällä pitäisi saada kutakuinkin lopulliseen kuosiin. Kirjoittamisen perusopinnot alkavat lähestyä puolta väliä, mutta tehtävää riittää. Välillä tuntee ymmärtävänsä kirjoittamista paljon aiempaa syvemmin, välillä kaikki tuntuu entistä isommalta palalta haukata. Tieto lisää tuskaa..?