Sana kolumni pohjaa latinan sanaan columna, pylväs. Mutta tekstilajina kolumni ei suinkaan ole jäykkä ja tasapaksu, vaan notkea ja sähäkkä.

Kolumni voi saada alkunsa hyvin pienestä havainnosta. Lumikolan jäljet pihalla, vanha osoitekirja, heteka hautausmaalla, näistäkin on kehkeytynyt luettavaa tämän lehden sivuille. Suuriin aiheisiin voi löytyä erilainen pienen ihmisen näkökulma, kuten kolumneissa maaseudun tilanteesta, lukutaidosta tai vaalien ehdokasasettelusta.

Kirjoittajakin saattaa yllättyä siitä, mitä syntyy, kun huolella keskittyy pohtimaan itse itselleen esittämiä kysymyksiä. Miksi tämä on näin, mitä siitä luullaan, mitä tiedetään, mitä pitäisi päätellä? Omat käsitykset voivat muuttua aivan päinvastaiseksi. Ensimmäinen ajatus ei välttämättä ole ollut viisain.

Kirjoittaminen on vahva väline ajatusten jäsentämiseen ja muotoutumiseen, käsin ja koneella. Kolumneissa oppii sanoittamaan mietteitään tarkasti ja johdonmukaisesti. Ajattelemaan kirjoittamalla, kirjoittamaan ajatuksella.

Kolumnin pituus on tarkasti mitoitettu, ja annetussa merkkimäärässä on osuttava kohdilleen. Useimmiten se tarkoittaa tiukkaa tiivistämistä. Kolumnisti ei voi tarrautua tekstiinsä, vaan oppii pakon edessä karsimaan turhat ja kaivamaan esille olennaisimman. Jämäkästä pituudesta alkaa suorastaan nauttia, kun koko tekstin voi hahmottaa ja hallita kerralla.

Mitä muuta kolumnit opettavat? Aikatauluttamista ja niissä pysymistä, vaihtelevien rakenteiden luomista teksteihin, tyylien muovaamista aiheisiin sopiviksi. Palautetta tulee, resilienssi kehittyy, ja äkkiä onkin kiinnostavaa pyrkiä ymmärtämään, miten palautteen antaja ajattelee. Kolumnin kirjoittaminen on hyvin palkitsevaa, sillä valmista tulee monta kertaa vuodessa. Se antaa luottoa kaikkeen omaan kirjoittamiseen, osaan, pystyn ja saan aikaiseksi, ja vahvistaa uskoa siihen, että sama onnistuu myös suuremmassa mitassa, kirjoiksi asti.

Ensimmäinen kolumnini Savon Sanomissa ilmestyi 2.1.2007 otsikolla Brändinlukutaidoton. Sitä ennen oli syntynyt kymmeniä kolumneja konsernin paikallislehtien palstoille. Takana on reilusti yli neljännesvuosisata kalenterinnurkkiin raapustettuja deadlineja ja aiheideoita.

Jotkut kolumnit ovat syntyneet romaanien sivutuotteena, kuten Järvessä uimisen onni ja vapaus 2018 ja Romaanihenkilö purkaa tuntojaan ja kirjailija kuuntelee 2026. Laajimmalle netissä jaettu lienee Metsäntaju ei synny itsestään 2019.  Lähtölista vuodelta 2013 on joka syksy ajankohtainen, kun uusi nuorisopolvi muuttaa pois kotoa. Eniten itkin kirjoittaessani Vanhankissanpäiviä 2019, huvittuneinta palautetta tuli kolumnista Katoava kansalaistaito 2007 – tarpeiden tekeminen luontoon jälkiä jättämättä taitaa tosiaan olla sellainen.

Taaksepäin katsellessa tuntuu liikuttavalta, että yksityisiä ajatuksia on oikeasti haluttu painaa muiden luettavaksi, ja että olen ylipäätään saanut tilaisuuden tällä tavoin oppia kirjoittamisesta, elämästä ja itsestäni.

Rupeama Savon Sanomien kolumnistina on ollut merkityksellinen polku matkalla kohti ammattikirjailijuutta, verraton kirjoittajakoulu, jota voin vilpittömästi suositella. Näppäimistöä en toki ripusta naulaan, vaan naputtelen kohti seuraavia seikkailuja kirjoittajan työssä.

Lämmin kiitos teille kaikki sinnikkäät lukijat, ojennan kolumnisoihdun hyvillä mielin eteenpäin.

(Tähän päättyi 19 vuoden kolumnirupeama Savon Sanomissa huhtikuussa 2026.)