Milloin viimeksi luit ääneen toiselle ihmiselle? Milloin sait kuunnella, kun toinen lukee? Se ilo ei suinkaan ole varattu vain lapsille.

Edesmennyt appeni luki kirjoja ääneen elämänkumppanilleen. Mieluiten tuvanpöydän ääressä samalla kun toinen puuhaili kotiaskareita. Välillä pysähdyttiin puhelemaan tai nauraa hyrähtelemään yhdessä, luettiin sama pätkä uudestaan ja taas jatkettiin. Tai iltasatuna vuoteessa, lempeitä yöunia valmistellen. Jaettuja mielikuvitusmatkoja, lupsakkaa yhdessäoloa, leppoisia puheenaiheita, niistä he kertoivat nauttineensa.

Ääneenluku on lapsiperheen aarre. Kun aikuinen ei oikein tiedä, miten rakentaisi lapselle aineksia ajatteluun, empatiaan ja laajaan sanavarastoon, kirjoissa lukemattomat sanat ovat valmiina. Kun väsyttää, eikä jaksa miettiä, mistä juteltais, syli on silti lämmin ja kirjan tarinaan ihana laskeutua. Kun on uniaika, saa rauhoittua vanhemman ääneen ja läheisyyteen, antaa kiehtovan tarinan johdatella uneen.

Murkkuikäisten poikien väitetään olevan vastahakoisia tarttumaan kirjoihin. Samaan aikaan voi teinipojan olla hankala keksiä, miten aloittaa fiksusti romanttissävyinen kontakti. Heille on kiva kikka: kysy siltä ihmiseltä, voisiko hän lukea sinulle kirjaa, ääneen. Koulutehtävään, muuten vaan käsiin osunutta tai mikä tehokkainta, kyseisen ihmisen suosittelemaa. Ja kas, väylä luontevaan yhdessäoloon ja puheenaiheisiin on auki.

On hellyttävää kuulla tuttujen nuortenparien juttelevan, mitä kirjaa juuri nyt luetaan toisillemme. Kuinka löhöillään sohvalla kirjan kanssa, tai vuoroilloin luetaan vuoteessa, ja joskus unohtuu nukkuminenkin. Kuinka yhteisestä kirjasta on aina puhuttavaa, meidän kahden omaa juttua. Kuinka toisesta avautuu aivan uusia puolia, kun luettu nostattaa ajatuksia. Kuinka jaettu lukeminen tiivistää läheisyyttä.

Muuan nuorten naisten porukka on luonut ompeluseurat uusiksi: neulotaan puseroita ja sukkia, samalla luetaan valittua kirjaa vuorotellen ääneen. Väliin kommentoidaan, tirskutaan tai huokaillaan, mitä vain teksti vaatii.

Olisiko käynyt niin onnekkaasti, että kun äänikirjat ovat tulleet voimalla markkinoille, sivutuotteena myös ääneen lukemisesta on tullut trendikästä? Ääneen lukiessa ajatus etenee puheen rytmissä, ja tarina resonoi monen kanavan kautta: lukevien silmien, puhuvan suun, kuulevien korvien. Yhteys kuulijaan luo vielä yhden vahvistinkanavan lisää.

Ääneen lukeminen voi olla myös silta muistisairaan läheisen luo. Hoitokodissa äitini luona on joskus vaikea keksiä, mistä puhelisi. Ei voi kysyä kuulumisia, kun niitä ei juuri ole. Verrattuna äidin entiseen puheenpulputukseen sanoja on jäljellä melko vähän. Joskus katse on kirkas ja läsnä, toisinaan vanhaa tuttua äitiä on vaikeampi tavoittaa. Ääneen lukemisesta on tullut yksi avain yhdessäoloon, meille kaikille.

Ei voi tietää, miten lauseet tulevat ymmärretyiksi. Tavallaan ollaankin palattu lapsuuden lukuhetkiin, nyt vain roolit ovat vaihtuneet. Täyttä ymmärrystä tärkeämpää on tuttu ääni, lempeä tunnelma ja läsnäolo. Pidän äitiä kädestä kiinni, kirjaa avoimena sängyllä ja kasvot äidin näkyvillä. Silloin kuuntelijan katse on keskittynyt ja rauhallinen. Olemme siinä tarinassa yhdessä, kuljemme sitä käsi kädessä eteenpäin.

Ympyrä sulkeutuu, on aika antaa takaisin lapsena koettua iloa, lämpöä ja läheisyyttä. Ääneen lukemisen merkillistä magiikkaa, sanojen ja ihmisääneen luomaa taianomaisen voimallista läsnäoloa, mielikuvituksen lentoa.

(Savon Sanomat 16.11.2025)