Työmatkalla aamubussissa sattui unenpöpperöiseen silmään kattopaneelin nappulavalikoima. Stop-napin ja valokatkaisinten lisäksi tarjolla oli nappi Service. Mieleen tulvahti muisto lapsuudesta, kun pitkillä linja-autovuoroilla oli kyytiläisten apuna matkaemäntä.

Olipa turvallista matkata aivan yksin Ouluun Mummun luo, kun tuttu bussiemäntä saattoi istumapaikalle, tarkisti lipun, valikoi sopivaa luettavaa, toi mehua ja kyseli kuulumisia. Ja kuljettaja sai keskittyä linja-auton kuljettamiseen. Sellaisesta palvelusta ei tänään osata edes uneksia.

Muistan kyselleeni, miten matkaemännäksi tultiin. Enää ei tultaisi mitenkään. Bussiemäntä on yksi ammateista, jotka ovat kadonneet. Työhön ei aikanaan ollut omaa koulutusta, kaipa siihen hakeutuivat sopivat, mukavat ihmiset.

Aamubussilla matkustaa kaupunkiin lukiolaisia, amiskalaisia ja peruskoulunsa päättäviä. Kevään aikana monet hakevat jatkokoulutuspaikkaa. Osa opinnoista vie suoraan ammattiin, osa kouluttaa jollekin alalle, mutta lopullisista työtehtävistä ei ole tarkkaa kuvaa. Silti jokin tulevaisuudensuunnitelma on tehtävä. Kouluttamattomalle kun ei enää juuri ole töitä.

Ei ihme, että innostuksen lisäksi nuorten kasvoilta on luettavissa huoli. Pääsenkö opiskelemaan, valitsenko suuntani oikein? Johtaako se sellaiseen työhön kuin kuvittelen, johtaako mihinkään työpaikkaan? Mitä jos en pääse opiskelemaan?

Koulutustakuun piti taata jokaiselle peruskoulun päättävälle askel eteenpäin, näin ei kuitenkaan käynyt. Lisäksi kymmenientuhansien nuorten koulutuspolku on pysähtynyt ylioppilastutkintoon, seuraavat ovet eivät ole auenneet. On tuskallista, kun vuodet kuluvat välitilassa eikä eteenpäin pääse.

Olisi epärehellistä väittää, että kovasti yrittämällä kaikkien haaveet voivat toteutua. Niin ei käy. Mutta aina voi rohkaista nuorta haaveilemaan itselleen enemmän vaihtoehtoja.

Sillä kuinka moni aikuisista tekee työkseen juuri sitä, mitä peruskoulunsa päättyessä kuvitteli? Läheskään kaikkia vaihtoehtoisia polkuja ei voi nuorena etukäteen aavistaa. Niitä on lopulta paljon, kun uskaltaa niitä katsella.

Ehkä jonain aamuna heittäydyn hurjaksi ja painan Service-nappia. Luultavasti ei tapahdu mitään. Tai jospa menneisyydestä pulpahtaa hymyilevä emäntä linja-autoyhtiön virkapuku yllään ja tarjoaa rohkaisukahvit koko bussilliselle työ- ja koulumatkalaisia. Sitä odotellessa.

(Savon Sanomat 30.3.2019)