Valtion ravitsemusneuvottelukunta antoi juuri uudet suositukset kouluruokailusta. Ne eivät tuo järisyttäviä muutoksia aterioihin, jotka ovat edelleen monipuolisia ja terveellisiä. Sen sijaan kunnille annetaan pohdittavaa ruokailujärjestelyistä.

Neuvottelukunta suosittaa, että kouluruokaa syödään pääasiassa klo 11-12 välillä. Aikaa on varattava niin, ettei kiire johda ahmimiseen. Myös kahta eri pääruokalajia suositetaan tarjottavaksi.

Tällä hetkellä aikaisimmat koululounaat tarjotaan kymmeneltä, vaikka koulupäivä jatkuu kolmeenkin saakka. Useille liian aikaisin tarjottu lounas ei vielä maistu. Pitkän päivän päälle tulee hirveä nälkä ja kaupan herkut houkuttavat.

Monessa koulussa uusi suositus merkitsee ruokailun myöhäistämistä. Tätä puoltaa sekin, että harvassa perheessä päivän toinen lämmin ruoka joutuu pöytään aikaisin iltapäivällä. Jos aterioiden väli venyy liian pitkäksi, tarvitaan lisää välipaloja. Ja välipalakulttuuri on se, joka nuorisoa pulskistuttaa.

Kasvava lapsi ja nuori ei jaksa yhdellä lounaalla pysyä vireänä oppijana aamusta pitkälle iltapäivään. Jaksaisiko aikuinenkaan työpäivänsä tehokkaana ilman välipalaa tai kahvitaukoja? Ja vielä käydä pihalla tunnin välein pelaamassa itsensä hikeen? Kouluruoka on hieno asia, mutta terveellinen ja jaksamista ylläpitävä ruokailurytmi jää koululaisilla usein ravitsevaa välipalaa vajaaksi.

Ongelmaan on toki kehitelty ratkaisuja. Kunta saattaa tarjota maksullista välipalaa, vanhempainyhdistykset ovat järjestäneet maksutonta tai maksullista purtavaa tai oppilaat voivat syödä valvotusti omia eväitä. Paikoin koko välipala on tietysti sivuutettu liian hankalana järjestää.

Karkki- ja limppariautomaatteja on enää hyvin vähän. Vasta nyt valtio suosittaa niiden poistamista kouluista.

Olennaisena muutoksena nykyiseen käytäntöön ravitsemusneuvottelukunta suosittaa, että ”varsinaisen lounaan lisäksi oppilaille tulee järjestää mahdollisuus ravitsevaan välipalaan, mikäli koulun oppitunnit jatkuvat pitempään kuin kolme tuntia koululounaan jälkeen”. Kouluilla on vastaisuudessa oltava suunnitelma välipalajärjestelyistä, ohjauksesta ja valvonnasta.

Käytännössä suositus kolmen oppitunnin rajoineen koskee kaikkia peruskouluja. Se on silti yhä suositus, ei määräys. Eikä välipalan maksajasta mainita mitään. Paljon jää kuntapäättäjien tahdon, budjettiväännön ja vanhempien aktiivisuuden varaan.

Kysymys on koululaisten terveydestä, jaksamisesta – ja rahasta. Tyhjästä ei tarvitsisi aloittaa, sillä monissa kouluissa tarjotaan jo välipalaa iltapäiväkerholaisille. Pitkäpäiväläiset merkitsevät toiminnan laajentamista reippaasti.

Kenelle lopulta kuuluu vastuu koululaisen terveellisistä välipaloista? Jos lapsi on kotona, niin kodille. Jos lapsi istuu pitkää päivää koulussa, ei koulun vastuuta voi sivuuttaa. Mikäli kunta ei kykene heti kustantamaan koululaisen välipalaa, niin ainakin selkeä aika, paikka ja myönteinen asenne ovat vähintä, mitä koulun on tarjottava.

Vanhempien ei tarvitse suotta arkailla lapsen välipalatarpeissa ja jäädä odottamaan valmista. Omilla eväillä ei tietenkään kannata pilata hyvän kouluaterian menekkiä, mutta silti: omena repussa voi ratkaista iltapäiväisen kouluväsymyksen kertapuraisulla!

Huhtikuu 2008