Metsäntaju vie mummot marjapaikoille.

Sen huomaa vasta, kun menee metsään mukanaan kanssakulkijoita, jotka eivät juuri ole metsässä liikkuneet. Metsäntaju ei ole ihmiselle itsestään selvää ja sisään rakennettua.

Kun metsä on ollut lapsesta asti tuttu ympäristö, omaa metsäntajuaan ei edes tiedosta. Kuten sitä, ettei metsässä tarvitse erikseen ajatella, mihin astuu. Osaa valita reitin automaattisesti, välttää liukkaat märät jäkäläkivet, väistää terävät oksapöheiköt. Silmien, lihasten ja nivelten yhteistyö on saumatonta, tasapaino säilyy ja ajatus voi silti vaellella vapaasti. Vaikka nostaisi painavan repun selkään, keho säätää toimintansa hetkessä muutokseen sopivaksi.

Epätasainen ja vaihteleva maasto voi olla yllättävän haastava tasaisiin lenkkiteihin tai kuntosalien toistuviin liikeratoihin tottuneille. Metsään sopeutunut ei rasitu, vaikka jokaisen askeleen asento on erilainen, koko keho mukana liikkeessä.

Metsäntajuinen tietää luonnostaan, mihin aikaan vuodesta metsässä on mitäkin. Milloin on tuoreiden ketunleipien, milloin metsämarjojen ja milloin sienten aika, milloin pääsee hankiaisille.

Kylän mummoilla metsäntaju on huipussaan, kun vain ympärille vilkaisemalla tai metsäilmaa nuuhkaisemalla tietää, onko mustikkaa, puolukkaa vai ei kumpaakaan. Kannattaako katsella kantarelleja vai tatteja.

Metsäntajuinen ymmärtää, että jos haluaa havainnoida elämää luonnossa, on viisainta olla hiljaa ja paikoillaan, sulautua ympäristöön. Äänekästä ja näkyvää kulkijaa metsänelävät varovat ja piiloutuvat.

Metsä voi tuntua kotoisalta, vaikkei tarkemmin tuntisi kasveja, hyönteisiä ja eläimiä. Mutta kun tunnistaa lajeja, metsässä on enemmän nähtävää, sävyjä ja yksityiskohtia. Ei vain puita, vaan kuusia, mäntyjä, haapoja, leppiä, pihlajia. Ei vain heinikkoa, vaan metsätähtiä, oravanmarjaa, metsälauhaa. Suuntavaistokin toimii, kun metsä ei ole vain loputon vihreä sokkelo.

Jos omaa metsäntajua, osaa luottaa metsään ja olla siellä levollinen. Ei tietenkään pelkää, eihän metsässä mitään vaarallista ole, ei tarvitse edes väistellä vauhdikkaita vastaantulijoita.

Metsänymmärrystä on joskus huudeltu koulun tehtäväksi. Pieniä askeleita metsäntajuun voi koulussa antaa, mutta elämänmittainen metsäntaju vaatii syntyäkseen aikaa ja rauhaa, ei ohjattuja oppitunteja.

Metsäntaju kasvaa metsässä. Samoin taito löytää yhä uudelleen metsän arvokas aarre. Mielenrauha.

(Savon Sanomat 3.5.2019)