Spagettiaterian aineksia ostoskärryyn kerätessä satuin kuulijaksi kahden perheenäidin kotiruokakeskustelulle.

Nämäkin on joku kasvattanut.

Toinen vannoi valmisruokien nimiin, helppoa, nopeaa, vaihtelevaa ja arki rullaa. Toinen vastusti, kyllä ruuan pitää olla kunnon kotiruokaa, epäteollista, maistuvaa ja terveellistä. Mielessäni taputin jälkimmäiselle väittelijälle, itse tehty on aina itse tehtyä.

Kotona nappasin ostoskassista jauhelihapakkauksen ja pari tomaattimurskapurkkia, kaivelin verkkopussista sipulia, kaapista paseerattua tomaattia, mausteita, liemikuution ja niin poispäin. Meillä ei syötäisi valmisruokaa, mieluummin tehdään itse.

Tomaattitölkkiä avatessa itsetyytyväinen myhäily hyytyi. Että ei meillä valmisruokaa, mutta valmista jauhelihaa kuitenkin. Ja valmista tomaattimurskaa, lihaliemikuutioita ja niin edelleen.

Jonkun on ensin täytynyt ruokkia ja kasvattaa possut ja naudat, teurastaa, paloitella, jauhaa jauhelihaksi ja pakata muoviin. Tomaatit kylvetään Italiassa, kasvatetaan, kastellaan ja lannoitetaan. Vielä kerätään, putsataan, murskataan ja kätketään purkkiin ennen lähettämistä pohjoisten kotikokkien iloksi.

Pippuri kasvaa kaukana, eikä hankkiudu kauppaan itsestään. Spagettipensaita ei ole, vaan viljaa on viljelty ja jauhettu, taikinaa sekoitettu ja puserrettu reikämuoteissa ohuiksi nauhoiksi. Salaattiainekset saa näpsäkästi poimia kaupan tiskistä kesät talvet.

Silti muuan kotiruuanlaittaja pitää itseään kovin nokkelana, kun ei sorru valmisruokiin.

Tarkemmin ajatellen oikeasti itse tuotettuja ruoka-aineksia ovat perunat kellarissa. Isännän kanssa on käsiauralla uurrettu vakoja, kylvetty peruna, kasteltu, kitketty ja nostettu pottua. Mutta siemenperunat on joku valmiiksi huolella kasvattanut, laatukriteerien mukaan. Kasvimaa antaa kesällä yhtä ja toista muutakin, mutta siemenet on haettu valmiina kaupasta.

Kun spagetit loiskahtivat kattilaan, oli jo myönnettävä, että on oikeastaan aika tekopyhää väittää tekevänsä perheen ruuat ihan itse. Minkä määrän työtunteja, energiaa, vettä ja vaivaa onkaan joku muu käyttänyt arkisiin ruoka-aineksiin. Omahyväinen kotikokki vain suorittaa viimeisen taiteellisen silauksen sekoittamalla niitä sopivassa suhteessa keskenään.

Helpolla päästään, se tahtoo välillä unohtua. Jos pitäisi koko pitkä talvi elää vain sillä, minkä saa itse kerättyä, kasvatettua, kalastettua tai metsästettyä, niin kovin olisi emännälläkin kapoiset posket.

Höyryävän spagettiannoksen äärellä lähetin kauniin kiitosajatuksen kaikille heille, jotka olivat sen valmistamiseen osallistuneet. Kotikokki lupaa vastedes nöyrästi arvostaa käyttövalmiiksi tuotettuja kotiruuan aineksia.

(Koti ja maaseutu 5.4.2018)