Kirjoitin uuden romaanin kohtausluetteloa. Siitä se alkaa.

Henkilöluettelo, kohtausluettelo, ideapaperi, raakateksti jne.

Tai jos ihan rehellisiä ollaan, niin tämä työ alkoi suunnilleen seitsämän vuotta sitten, kun hahmottelin nuorten viisiosaista kirjasarjaa ja sen ensimmäistä osaa. Mutta kaiken taustamateriaalin tutkailun ja muistiinpanojen kirjoittelun jälkeen varsinainen raaka kirjoitustyö alkaa usein kohtausluettelosta. Hilla ja Birger hallilla. Ratkaisuottelu. Nooran sormenpäät kihisevät. Ja niin edelleen.

Ensin kirjaan ne kohtaukset, jotka ovat jo suht selkeinä mielessä. Niin selkeinä, että niille voi antaa otsikon tai nimetä keskeisen sisällön. Järjestys on tässä vaiheessa suuntaa antava. Loppupään kohtaukset listan lopussa, usein viimeisenä se lopullisessa versioissakin viimeiseksi tuleva. Alkupäässä alkupään kohtaukset, keskiosassa keskelle tipahtavat. Kirjan alku varmistuu vasta myöhemmin, matkan varrella.

Olen palapelikirjoittaja. Kirjoitan tarinaa kohtaus kerrallaan, en kuitenkaan kronologisessa järjestyksessä.

Ekana naputtelen kiinnostavimmat tai jännimmät tai hauskimmat pätkät, mutta se voi johtua myös siitä, että ne ovat usein ensimmäisinä valmiiksi ajatellut. Kirjoittamisen edetessä juonen vaiheet selkenevät ja kohtausten paikat vaihtuvat, joskus monta kertaa. Tässä parhaillaan lopeteltavassa nuortenkirjasarjassa ei kikkailla aikatasoilla, vaan valmiissa kirjoissa tapahtumat etenevät aikajärjestyksessä, siis hienosti sanottuna kronologisesti.

Valmiit kohtaukset rakentuvat kokonaiseksi tarinaksi lisää, leikkaa, liimaa ja täydennä -periaatteella. Joihinkin on kirjoitettava lisää, joitakin on jaettava osiin, joitakin liitettävä toisiinsa, usein väliin on kirjoitettava kohtauksia yhdistävää liimaa.

Mutta joka tapauksessa, aloitusaskelet on suoritettu ja menossa on raaka takapuolta puuduttava kirjoitustyö. Hirveetä kamalaa ihanaa kivaa ja koukuttavaa. Tulee uniin ja päivätöihin, ei anna rauhaa lenkillä eikä saunanlauteilla. Eroon pääsee vain kirjoittamalla sen pois. Sitä kohti.