Matkalla vauvasta aikuiseksi on opittava monia ihmisen taitoja, askel askeleelta. Yksi vaikeimmista on jakaminen.

Leluja, ruokaa, tavaroita, herkkuja, tilaa, melkeinpä mitä tahansa on opittava jakamaan muiden ihmisten kanssa.

Suurin osa suomalaisista elää yltäkylläisissä olosuhteissa, joissa henkiin jäänti ei ole lauman jakoperiaatteiden varassa. Jakaminen merkitsee reiluuden, toisten huomioonottamisen ja itsekkyydestä luopumisen oppimista.

Täysin epätieteellisistä lähtökohdista, pelkästään touhuamalla lasten kanssa kotona, työssä ja harrastuksissa näkee, kuinka jakaminen opitaan vaihe kerrallaan.

Lähtötilanne on, että lapsen mielestä kaikki tässä maailmassa on vain häntä varten. Äiti, rinta, lämpö, värikkäät tavarat. Mitä enemmän arjessa on mukana muita ihmisiä, sitä nopeammin selkenee, että heillekin kuuluu osansa, edes vähän.

Seuraavalla portaalla jokainen saa aina saman verran. Ja tätä periaatetta totisesti vahditaan.

Limpparin kaataminen tismalleen tasan joka lasiin tarkataan lähietäisyydeltä. Karkkipäivän karkinjako-operaatiossa käydään sitkeitä väittelyitä, montaako pikkukarkkia yksi isompi klöntti vastaa.

Samalla opitaan, että jokaiselle annetaan oma osansa vuorollaan, ja aina ei voi olla ekana. Eikä välttämättä edes toka tai kolmas.

Kun sen on hyväksynyt, saa jo itse ottaa oman osansa omalla vuorollaan, ja silti jaettavaa riittää kaikille. Siis on opittava kohtuuteen rohmuamisen sijaan.

Tätä ja edellistä vaihetta höylätään vielä kouluvuosina, vaikka muksuille olisi helpompaa osata ne jo tullessaan.

Isommat lapset hyväksyvät jo suosiolla, että muille annetaan ensin, ei vuorolla ole niin väliä. Tosin mukava olisi, että muut jaolla olevat ovat päässeet vähintään edelliselle portaalle ja huolehtivat, että sitä jaettavaa riittää kaikille.

Ollaan hyvin lähellä vaativaa aikuistason ajattelua, kun kasvava ihminen voi ilman hammasten kiristelyä antaa toisten ottaa enemmän kuin mitä itse saa, ei se haittaa.

Kokonaan omasta osuudesta luopuminen toisen hyväksi, se on jo kypsän aikuisen taito. Portaalle astahdetaan usein viimeistään rakastuessa, tai lapsen vanhemmaksi tultaessa. Kaikki eivät tosin saavuta sitä koskaan.

Jakamisen portaita ei kiivetä tasatahtiin. Joku etenee harppomalla, joku saattaa kompuroida vähän väliä, ellei kukaan ole ohjaamassa askelta seuraavalle portaalle. Joku kieltäytyy kuuntelemasta opastusta.

Joku voi taantua takaisin alemmille portaille. Ilmiö on tuttu murrosiän myrskyissä, samansuuntaisia havaintoja on kuulemma myös joissakin parisuhteissa.

Kaikki aikuisetkaan eivät ole kavunneet portaita ylös asti, eivät edes yrittäneet tai halunneet. Heti mulle kaikki tänne nyt on elämäntapa, jota saatetaan jopa pitää tavoiteltavana.

Millä portaalla varpaasi ovat tänään?

Syyskuu 2012