Toissa kesänä valmistuneen viidakkomajan (jollaisia muissa kotipihoissa kutsutaan grillikatoksiksi) rakentamista varten kaadettiin männävuosina joka joulu kuusi omasta kuusikosta. Rungosta tuli pakkasella kaadettua hyvää tukipuuainesta samalla kun katkaistiin latvakuusi jouluksi. Se pystytettiin vanhaan perintökuusenjalkaan ensin sulamaan, sitten koristeltavaksi ja ihasteltavaksi.

Vaan eräänä jouluna olohuoneen nurkkaan tuotu kuusi veti perheen hiljaiseksi. Runko oli kyllä ollut suora ja viidakkomajatarkoitukseen sopiva, mutta latvaosa ei oikein täyttänyt perinteisen joulukuusen kriteereitä. Ei siitä paljon puuttunut, mutta ne ratkaisevat osatekijät kumminkin, nimittäin oksat ja neulaset.

Latvoja oli peräti kaksi, liikoja katkomalla siitä sai jämäkän alustan tähdelle. Mutta siitä alaspäin ei parin metrin ruikulassa rungossa ollut kuin muutama hassu oksantekele. Vaikka kuusta kuinka käänneltiin ja väänneltiin, ei sitä saatu miltään suunnalta näyttämään joulukuuselta.

Eipä hätää. Isäntä haki verstaasta porakoneen ja lasten avustuksella runkoon porattiin reikiä sopiville korkeuksille ja joka suuntaan. Kuusikon laidasta käytiin noukkimassa sinne katkotut kuusenoksat. Niistä valittiin parhaat, katkaistiin hyvänmittaisiksi ja tökittiin reikiin. Joillekin oksille ei pelkkä reikään tökkäys riittänyt, vaan tarvittiin vielä jokunen pätkä tukevaa rautalankaa pitämään oksat oikeaoppisesti koholla ja kestämään koristeiden painoa.

Sinä jouluna lauloimme erityisellä hartaudella jo lapsena opittua joululaulua ”Joulupuu on rakennettu…”

Periaatteessa minkä tahansa suunnitelman pettämisen tai homman epäonnistumisen voi ottaa kahdella tavalla. Voi sekä harmistua että hermostua ja antaa kaiken kivan tyssätä siihen. Tai sitten voi ottaa kommellukset yllättävinä juonenkäänteinä ja mahdollisuutena keksiä jotain aivan uutta. Jälkimmäinen tapa vaatii jonkinlaista heittäytymistä tilanteen armoille, mutta on taatusti hauskempi.

Sitä usein toisteltu fraasi ”moka on lahja” loppujen lopuksi tarkoittaa. Siis että homma ei toiminut odotetulla ja tavanomaisella tavalla ja juuri siitä syystä joudutaan, tai siis päästään, keksimään ja luomaan jotain uutta. Niin yksinkertaista se loppujen lopuksi on.

Monet suuret mutta simppelit keksinnöt on luultavasti tehty juuri näin. Pakon sanelemana luovuus voi purskahtaa yllättäviin sfääreihin ja suuntiin.

Parhaat muistot syntyvät usein tilanteista, joissa homma ”ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä”. Niille nauretaan vielä vuosienkin kuluttua ja tutut asiat saavat uusia ”meidän porukalle” yhteisiä merkityksiä. Kuten tuo veisu rakennetusta joulupuusta.

Joten vaikka joulupuuroon ei löytyisikään mantelia, naapurin koira varastaisi kinkun tai lahjasäkki unohtuisi lankomiehen sitikan takapenkille ‒ hilpeää joulua ja keksimisen iloa!

24. joulukuuta 2011